Kuten mun naamakirjakaverit ja muutamat muutkin jo tietää, musta ei tuu poliisia. Vaikka mulla oli jo aika vahva epäilys etukäteen, ettei sitä kolmosvaiheen kutsua tule, niin kyllähän se silti harmitti. Tai perjantaina oli sellanen olo, ettei oikein tiennyt, mitä ajattelisi. Mut ehkä tällä on tarkoitus. Ja ehkä niillä 40 valitulla ei käynyt enää kakkosvaiheen haastattelussa mielessä, onko tää homma just mua varten... Pisteet saan tietää kesäkuun loppupuolella, mut sama kai se mihin se pyrkiminen tällä kertaa tökkäs. Tulipahan tää kortti katottua. Nyt vaan pitää keksiä uus ammatti, mitä voi kuvitella tekevänsä seuraavat 40 vuotta.
Perjantaina sain kutsun Rovaniemen pääsykokeisiin, sinne liikunnanohjauslinjalle siis. Kyllä mä sinne oon menossa, ja aika luottavaisin mielin vielä... Perjantaina 10. päivä siis on vähän kotimaanmatkailua tiedossa. On sinne (maksimissaan) 299 muutakin hakijaa tulossa, joista vaan 40 valitaan, mutta on mulla vakuuttavammat taustat liikunnanohjaajan kuin esim. poliisin ammattia varten. Toivotaan, että oon pääsykoepäivänä ehjänä, ja ettei tule mitään mutkia matkaan. Pääsykoepäivä alkaa klo 8.30 ja loppuu klo 19, eli ihan täysi urakka sielläkin tiedossa. Kokeisiin kuuluu ohjausharjoitus, haastattelu, liikunnallisia testejä sekä kirjallinen koe. Lisäpisteitä saa alan työkokemuksesta, ja mm. tosta Eerikkilän-kurssista.
Mä oon nyt vaan ollut ihan ajatuksissani pari päivää. Perjantain olin ihan keskenäni, ei oikein huvittanut jutella muille... Eilen meillä oli beach volley -turnaus Paraisilla; oli melko tasaisia pelejä, mut silti hävittiin kaikki. Okei, ehdin kerran pelata biitsiä ennen turnausta, eli ei odotukset mitenkään korkealla olleet, mutta en mä varmaan ikinä oo noin huonosti pelannut. Imuroin kaikki vastustajan syötöt (en saanut mitään ylös), tein omia syöttövirheitä, iskin noin miljoona palloa pitkäksi ja liikkuminenkin jätti suht paljon toivomisen varaa. Jossain kohtaa iski ihan armoton ketutus ja turhautuminen omiin virheisiin. Mä en oo kovin hyvä olemaan huono.
Eilen turnauksen jälkeen menin R:n luo. Kannettiin sen laajakuvatelkka mun luo; R on kesän muualla duunissa, ja lupasin hoitaa sen telkkaria sen aikaa. Vähän näytettiin ehkä urpoilta ku kannettiin telkkaa pitkin yo-kylää ("ei me tätä olla pöllitty!!"), mut eipähän ollut eka kerta; tää oli sarjassamme Pompon ja Kempon muuttofirma, vol 2. Tän muuttourakan jälkeen mentiin trebariin parille, ja M liittyi myöhemmin myös seuraan. Tarkoitus oli vähän ottaa kuppia enemmänkin, mutta mulle iski (vaihteeks) energiavajaus ja simohuono olo, ja siinä vaiheessa kun olo parani, niin iski väsy. Tytöt tuli mun luo kattomaan futista ja juttelemaan, samalla maisteltiin mun Kreikan tuliaispunkkua. Oli vähän hapokasta :)
Niin, Kreikan-reissukin on nyt tehty. Ihan hyvä reissu oli, mut tuli todistettua etten mä oo yhtään rantalomaihminen. Mein kohde oli pieni kylä, jossa on enemmän turisteja kuin paikallisia asukkaita, ja 95 prosenttia liikkeistäkin oli turisteille suunnattuja. Meri ja ranta oli tietty siistejä, ja vikan päivän laivaretki saaren pohjoiskärkeen oli älyttömän hieno, mutta en mä tonne uudestaan lähtis. Broidit kyllä viihty, ja äiti tietty kans, eli ei se nyt ihan hukkareissu ollut. Mut viikko on tosi pitkä aika olla pelkkien perheenjäsenten seurassa, oikeesti.
Huomenna mulla alkaa taas työt. En oo vieläkään yhtään sisäistänyt sitä. Toisaalta ihan hyvä, saanpahan taas vähän muuta ajateltavaa. Plus rahaa, oon oikeesti vähän peeaa. Onneks helatorstai tekee laskeutumisesta työelämään vähän helpomman...
Ei mulla nyt muuta, yritän taas vähän aktiivisemmin kirjoitella...
Ansu
sunnuntai 29. toukokuuta 2011
keskiviikko 11. toukokuuta 2011
Ketutus
Harvoin jouduin tilanteisiin, joissa joku toinen ottaa mua älyttömästi pannuun ja joista en pääse pois ilman turhautumisen tunnetta. Eilen sain kuitenkin sellasen luonneanalyysin itsestäni että v*tuttaa vähän vieläkin. Seuraa vuodatusta, lupaan etten harrasta vastaavaa pitkään aikaan, mutta nyt tekee mieli.
Kävin eilen mein koulun harjotteluista vastaavan open juttusilla. Oletin siis, että noi mun TYKSin tuuraukset kuittaa mun puuttuvan 2 kk:n työharjottelun. Tiesin, että niskaan saattaa tulla jonkin verran kritiikkiä (ko. kaverilla on ollut vähän persoonallinen tapa "kannustaa" opiskelijoita), mutta en kuitenkaan ihan eilisen kaltaiseen ryöpytykseen ollut varautunut.
Menin siis koululle ihan sillä asenteella, että ihan sama mitä sieltä tulee vastaan, kunhan saan vaan harjoittelupisteet irti. No, ekaks tää ope piti valehtelematta kymmenen minuutin monologin siitä, että ajattelee nyt vaan mun parasta sanoessaan, ettei TYKSin paikka ole tarpeeksi haastava työ tradenomille. Mä en ole kuulemma halunnut haastaa itseäni tarpeeksi, ja samalla viestitän, etten ole saanut näistä opinnoista kovinkaan paljoa irti. Lisäksi harjoittelu on kuulemma mun murheista tällä hetkellä pienin; enemmän mun pitäis olla huolissani siitä, saanko työpaikan valmistuttuani.
Erehdyin sitten kertomaan, että oon hakenut poliisikouluun, ja että joka tapauksessa olisi tarkoitus opiskella lisää. Siitä seurasi toinen kymmenen minuutin monologi siitä, miten hierarkinen poliisiorganisaatio on, ja mä oon automaattisesti siellä pohjakerroksessa siksi, että oon nainen. Mähän en kuulemma mitenkään miehille pärjää fyysisesti, "ethän sä penkistä nosta montaa sataa kiloa" (kaikki miespoliisit ilmeisesti nostaa). Mun ongelmana on se, että mun työkokemus koostuu pääasiassa fyysisistä töistä, vaikka mun "pitäis pyrkiä esittämään olevani älykäs." Kysyin, että kuvastaako keskeneräinen tutkinto miten kovasti mun älykkyyttä. Lisäksi suuri ongelma oli se, etten oo aiemmin kertonut näistä suunnitelmista kyseiselle opelle, jonka olen siis tavannut kerran aikasemmin; olisin voinut suorittaa harjoitteluni vartiointiliikkeessä, poliisilaitoksella tai vaikka Brysselissä, jotta saisin arvostusta sitten poliisikoulussa. Joku "onnekas" oli kuulemma suorittanut työharjoittelunsa maaherran autonkuljettajana.
Olen kuulemma myös kunnianhimoton, ja tällä asenteella en ikinä tuu pärjäämään poliisina. Niin joo, ja "monet naisethan haluavat poliisiksi vain koska se kuulostaa hienolta, noh, nehän tietenkin varmaan karsitaan nopeasti pois. Mutta tämä tuntemani naispuolinen poliisi työskentelee rikospuolella kirjaamistehtävissä, sellastahan säkin voisit ajatella. On kuulemma viihtynyt."
Pari pointtia:
a) "Moi, onko Securitaksella? Mä oon IB-tradenomi, haluisin teille kahden kuukauden harjoitteluun. ...haloo?" -> mitä tehtäviä turvallisuusalan firmoilla on tradenomeille? Sitä paitsi, jos mun turvallisuus olisi mitenkään jonkun tradenomin varassa, saattaisin olla vähän huolissani.
b) "Moi, mä suorittaisin mun työharjoittelun poliisiylijohtajan autonkuljettajana. ...mitä sä naurat?" -> mä voin opetella ajamaan muuallakin, ajotaito ei tee musta parempaa tradenomia.
c) Viime keväänä viedessäni ekan harjoittelusopparini kyseiselle opelle, ainoa asia mistä tuli sanomista oli se, etten saa palkkaa vaikka teen fyysistä työtä. Lisäys: fyysistä työtä, josta edellinen (miespuolinen, btw) harjoittelija sai lähtöpassit kesken harjoittelujakson.
d) Mitäs jos en pääsekään poliisikouluun? Tai olisin muuttanut mieleni opiskeluaikana uravalintaani koskien? Millasiin tradenomitehtäviin olisi ollut hyödyksi, jos olisin ajanut viisi kuukautta poliisiylijohtajan tms. autoa?
-> kysyessäni tätä opeltamme, hän palasi taas monologiin nro.1: sulla ei ole kunnianhimoa.
e) "Ei ole vielä myöhäistä vaihtaa harjoittelupaikkaa" -> mitä hittoa, aloitan kahen viikon päästä duunin, jota jatkan koulujen alkuun asti. Mihinkäs väliin ajattelit, että mä tungen sen "paremman" harjoittelun?
Seuraavaksi tää ope totesi, ettei aio hyväksyä mun harjoittelua sellaisenaan. Siinä vaiheessa tarkensin, että S sai suorittaa koko harjoittelunsa kyseisessä työtehtävässä. "Oikeasti, olenko mä mennyt sellaisen virheen tekemään? Pitäisikö mun nyt toistaa tää virhe sun kohdalla?" Öö, mikä virhe? Valmistunut opiskelija sai alansa töitä harjoittelupaikastaan, on muuten aika kammottava virhe. Mun pitäisi kuulemma ottaa mallia eräästä luokkatoveristani, joka "haki sataan paikkaan ja on nyt FinProlla harjoittelussa. Hänellä oli kunnianhimoa, hän päätti mennä FinProlle." Eli yks paikka sadasta otti hänet töihin, se on kunnianhimoa? Just. No, mut mun olisi kuitenkin pitänyt ottaa yhteys TYKSin turvallisuuspäällikköön, ja sopia lisätehtävistä.
Siinä vaiheessa sitten totesin, että oon menossa tekemään sijaisuuksia kesäksi kahdeksi kuukaudeksi; mulla riittää töitä muutenkin, eikä siinä vaiheessa muutenkaan ruveta haalimaan mitään ylimääräisiä tehtäviä (joita ei varmasti edes ole). Mieluummin sitten teen harjoittelun jossain muualla, ja tähän päätökseen sisältyy se riski, että mun tutkinto jää kesken. Kysyin myös, onko edellisiä opiskelijoita todella ollut harjoittelijoina vartiointiliikkeissä; "on, toki!" -> ja äkkiä seuraava aihe puheeksi. Mun pitäisi nyt ottaa kahden viikon aikalisä ja miettiä asiaa uudelleen, kun poliisikoulusta on tullut tieto sisäänpääsystä.
Sitten sivuttiin nopeasti mun suunnitelmaa B: liikunnanohjausta. Tietenkin kyseisellä opella oli pino ehdotuksia, miten saisin "esimakua" alasta. Kun totesin opiskelleeni viime syksynä 30 opintopisteen verran tätä esimakua, aihe vaihtui yllättävän nopeasti.
Loppujen lopuksi, n. 40 minuutin kädenväännön jälkeen mun harjoittelu hyväksyttiin nykyisellään. Avauduin koululta lähdettyäni puhelimessa S:lle, oikeasti turhautti ihan simona. Joku, joka ei tiedä musta mitään, tulee kertomaan mikä on mulle parasta. Eniten mua ottaa päähän tieto siitä, etten ole ainoa ketä on kyseisessä toimistossa tylytetty; mä tunnen itseni, ja saan kyllä laitettua nopsaa tän jutun omaan arvoonsa. Entäs jos joku muu ei pysty, ja alkaa elämään jonkun toisen arvojen mukaan? Mitä vikaa on näissä "normaaleissa" ammateissa? Joo, itsekin haluan haasteellisen duunin joka tekee mut onnelliseksi, mutta oon 23-vuotias; työ ei ole ollut mun elämän prioriteetti numero yksi missään vaiheessa, eikä todennäköisesti ainakaan hetkeen tule olemaan. En vaan jaksa uskoa, että se on sen arvoista. Jos jotkut ei kunnioita mua siksi, että teen työtä joka tuntuu mulle sopivalta, ei tarvii kunnioittaakaan.
Noniin, ei mulla muuta :D Lupaan, mä oon nyt over this. ...okei vähän ehkä avaudun vielä S:lle kohta kun näen sen.
Ansu
Kävin eilen mein koulun harjotteluista vastaavan open juttusilla. Oletin siis, että noi mun TYKSin tuuraukset kuittaa mun puuttuvan 2 kk:n työharjottelun. Tiesin, että niskaan saattaa tulla jonkin verran kritiikkiä (ko. kaverilla on ollut vähän persoonallinen tapa "kannustaa" opiskelijoita), mutta en kuitenkaan ihan eilisen kaltaiseen ryöpytykseen ollut varautunut.
Menin siis koululle ihan sillä asenteella, että ihan sama mitä sieltä tulee vastaan, kunhan saan vaan harjoittelupisteet irti. No, ekaks tää ope piti valehtelematta kymmenen minuutin monologin siitä, että ajattelee nyt vaan mun parasta sanoessaan, ettei TYKSin paikka ole tarpeeksi haastava työ tradenomille. Mä en ole kuulemma halunnut haastaa itseäni tarpeeksi, ja samalla viestitän, etten ole saanut näistä opinnoista kovinkaan paljoa irti. Lisäksi harjoittelu on kuulemma mun murheista tällä hetkellä pienin; enemmän mun pitäis olla huolissani siitä, saanko työpaikan valmistuttuani.
Erehdyin sitten kertomaan, että oon hakenut poliisikouluun, ja että joka tapauksessa olisi tarkoitus opiskella lisää. Siitä seurasi toinen kymmenen minuutin monologi siitä, miten hierarkinen poliisiorganisaatio on, ja mä oon automaattisesti siellä pohjakerroksessa siksi, että oon nainen. Mähän en kuulemma mitenkään miehille pärjää fyysisesti, "ethän sä penkistä nosta montaa sataa kiloa" (kaikki miespoliisit ilmeisesti nostaa). Mun ongelmana on se, että mun työkokemus koostuu pääasiassa fyysisistä töistä, vaikka mun "pitäis pyrkiä esittämään olevani älykäs." Kysyin, että kuvastaako keskeneräinen tutkinto miten kovasti mun älykkyyttä. Lisäksi suuri ongelma oli se, etten oo aiemmin kertonut näistä suunnitelmista kyseiselle opelle, jonka olen siis tavannut kerran aikasemmin; olisin voinut suorittaa harjoitteluni vartiointiliikkeessä, poliisilaitoksella tai vaikka Brysselissä, jotta saisin arvostusta sitten poliisikoulussa. Joku "onnekas" oli kuulemma suorittanut työharjoittelunsa maaherran autonkuljettajana.
Olen kuulemma myös kunnianhimoton, ja tällä asenteella en ikinä tuu pärjäämään poliisina. Niin joo, ja "monet naisethan haluavat poliisiksi vain koska se kuulostaa hienolta, noh, nehän tietenkin varmaan karsitaan nopeasti pois. Mutta tämä tuntemani naispuolinen poliisi työskentelee rikospuolella kirjaamistehtävissä, sellastahan säkin voisit ajatella. On kuulemma viihtynyt."
Pari pointtia:
a) "Moi, onko Securitaksella? Mä oon IB-tradenomi, haluisin teille kahden kuukauden harjoitteluun. ...haloo?" -> mitä tehtäviä turvallisuusalan firmoilla on tradenomeille? Sitä paitsi, jos mun turvallisuus olisi mitenkään jonkun tradenomin varassa, saattaisin olla vähän huolissani.
b) "Moi, mä suorittaisin mun työharjoittelun poliisiylijohtajan autonkuljettajana. ...mitä sä naurat?" -> mä voin opetella ajamaan muuallakin, ajotaito ei tee musta parempaa tradenomia.
c) Viime keväänä viedessäni ekan harjoittelusopparini kyseiselle opelle, ainoa asia mistä tuli sanomista oli se, etten saa palkkaa vaikka teen fyysistä työtä. Lisäys: fyysistä työtä, josta edellinen (miespuolinen, btw) harjoittelija sai lähtöpassit kesken harjoittelujakson.
d) Mitäs jos en pääsekään poliisikouluun? Tai olisin muuttanut mieleni opiskeluaikana uravalintaani koskien? Millasiin tradenomitehtäviin olisi ollut hyödyksi, jos olisin ajanut viisi kuukautta poliisiylijohtajan tms. autoa?
-> kysyessäni tätä opeltamme, hän palasi taas monologiin nro.1: sulla ei ole kunnianhimoa.
e) "Ei ole vielä myöhäistä vaihtaa harjoittelupaikkaa" -> mitä hittoa, aloitan kahen viikon päästä duunin, jota jatkan koulujen alkuun asti. Mihinkäs väliin ajattelit, että mä tungen sen "paremman" harjoittelun?
Seuraavaksi tää ope totesi, ettei aio hyväksyä mun harjoittelua sellaisenaan. Siinä vaiheessa tarkensin, että S sai suorittaa koko harjoittelunsa kyseisessä työtehtävässä. "Oikeasti, olenko mä mennyt sellaisen virheen tekemään? Pitäisikö mun nyt toistaa tää virhe sun kohdalla?" Öö, mikä virhe? Valmistunut opiskelija sai alansa töitä harjoittelupaikastaan, on muuten aika kammottava virhe. Mun pitäisi kuulemma ottaa mallia eräästä luokkatoveristani, joka "haki sataan paikkaan ja on nyt FinProlla harjoittelussa. Hänellä oli kunnianhimoa, hän päätti mennä FinProlle." Eli yks paikka sadasta otti hänet töihin, se on kunnianhimoa? Just. No, mut mun olisi kuitenkin pitänyt ottaa yhteys TYKSin turvallisuuspäällikköön, ja sopia lisätehtävistä.
Siinä vaiheessa sitten totesin, että oon menossa tekemään sijaisuuksia kesäksi kahdeksi kuukaudeksi; mulla riittää töitä muutenkin, eikä siinä vaiheessa muutenkaan ruveta haalimaan mitään ylimääräisiä tehtäviä (joita ei varmasti edes ole). Mieluummin sitten teen harjoittelun jossain muualla, ja tähän päätökseen sisältyy se riski, että mun tutkinto jää kesken. Kysyin myös, onko edellisiä opiskelijoita todella ollut harjoittelijoina vartiointiliikkeissä; "on, toki!" -> ja äkkiä seuraava aihe puheeksi. Mun pitäisi nyt ottaa kahden viikon aikalisä ja miettiä asiaa uudelleen, kun poliisikoulusta on tullut tieto sisäänpääsystä.
Sitten sivuttiin nopeasti mun suunnitelmaa B: liikunnanohjausta. Tietenkin kyseisellä opella oli pino ehdotuksia, miten saisin "esimakua" alasta. Kun totesin opiskelleeni viime syksynä 30 opintopisteen verran tätä esimakua, aihe vaihtui yllättävän nopeasti.
Loppujen lopuksi, n. 40 minuutin kädenväännön jälkeen mun harjoittelu hyväksyttiin nykyisellään. Avauduin koululta lähdettyäni puhelimessa S:lle, oikeasti turhautti ihan simona. Joku, joka ei tiedä musta mitään, tulee kertomaan mikä on mulle parasta. Eniten mua ottaa päähän tieto siitä, etten ole ainoa ketä on kyseisessä toimistossa tylytetty; mä tunnen itseni, ja saan kyllä laitettua nopsaa tän jutun omaan arvoonsa. Entäs jos joku muu ei pysty, ja alkaa elämään jonkun toisen arvojen mukaan? Mitä vikaa on näissä "normaaleissa" ammateissa? Joo, itsekin haluan haasteellisen duunin joka tekee mut onnelliseksi, mutta oon 23-vuotias; työ ei ole ollut mun elämän prioriteetti numero yksi missään vaiheessa, eikä todennäköisesti ainakaan hetkeen tule olemaan. En vaan jaksa uskoa, että se on sen arvoista. Jos jotkut ei kunnioita mua siksi, että teen työtä joka tuntuu mulle sopivalta, ei tarvii kunnioittaakaan.
Noniin, ei mulla muuta :D Lupaan, mä oon nyt over this. ...okei vähän ehkä avaudun vielä S:lle kohta kun näen sen.
Ansu
sunnuntai 8. toukokuuta 2011
Päivittelyä
Huomenta! Enpäs oo hetkeen kirjotellut, sorge...kerran yritin mut kone ei antanut :D Mutta nyt siis tiivistettynä parin viime viikon tapahtumia.
Vappu meni skumpanhuuruisissa tunnelmissa, oli ihan simokivaa kyllä. Ensin istuttiin iltaa S:n kaverin luona, käytiin kattomassa lakitus välissä ja sitten jatkettiin kotibileitä. Jossain vaiheessa eksyttiin myös naapurin pippaloihin. Siellä oli yks kundi, joka näytti tosi tutulta. Kun kysyin siltä että tunnetaanko jostain, se oli et "joo sä oot Anita, oot käyny Veitenmäen koulua, pelaat lentopalloa" jne., hyvä ettei tullut kengännumeroakin siinä... Kyseinen kaveri joskus siis kulkenut samalla bussilla kouluun mun kanssa, ihan hyvin ottaen huomioon ettei siis olla ennen juteltu. Kaikki tuntee apinan ja mites se juttu jatkukaan... Myöhemmin illalla porukka vähän hajos, päädyttiin M:n kans keskustaan pyörimään. Ajateltiin ensin mennä Dynamoon, mut sinne oli niin pitkä jono ettei sit mentykkään. Käytiin Hesellä välipalalla, ja sit jatkettiin matkaa Klubille. Oltiin molemmat pienissä sievissä; jossain kohtaa M makas kävelykadulla, ja mä nauran kippurassa siinä vieressä... Ei me hirveen kauan Klubilla jaksettu olla; tokavikalla bussilla lähdin kotiin. Just kun istahdin bussiin, kuulen ku mun nimeä huudetaan; M tuli perässä bussiin, ja kysy et "hei mihin mä jätin mun pyörän??" Että semmosta.
Vapunpäivänä lähettiin sit Eerikkilään luokkakokoukseen. Se sunnuntai meni vähän väsyneissä merkeissä, vaihdeltiin kuulumisia ja saunottiin. Mäkin heitin talviturkin, vesi oli ehkä viisiasteista. Brrr. Maanantaina sit pelailtiin sählyä, lenttistä ja futista kevään kurssilaisten kanssa. Kaverit otti pelit vähän enemmän tosissaan kun me, ja hävittiinkin sit joka lajissa. Sovittiin jo seuraava kokoontuminen elokuulle, sillon sit ajateltiin suunnata Forssan yöelämään... Mut oli kyllä hirveen kiva nähdä kaikkia, ei tuntunut ollenkaan että oltais oltu tää viis kuukautta näkemättä.
Torstaina olin sit Tampereella kakkosvaiheessa. Paha sanoa yhtään, miten meni. Ryhmätehtävä meni ihan ookoo, aika riitti ja kaikki sai äänensä kuuluviin. Haastattelussa ne ei kysellyt yhtään niin paljoa kuin viime kerralla, mikä vähän huolestutti; toisaalta, ei ne kuulemma kyselleet muiltakaan. Mun ykkösvaiheen huonekaveri pääsi myös tähän vaiheeseen, joten mentiin taas samaa matkaa edestakas. Koululla kun odoteltiin kokeen alkua, viime kakkosvaiheesta tuttu mimmi vilkutti kerrosta ylempää ja toivotti elekielellä tsempit; tuli hyvä mieli. Sit kun odottelin pääsyä haastatteluun (odotin varmaan 2,5 tuntia), muutama koulun opettaja tms. tuli juttelemaan ja kyselemään et jännittääkö jne. Plus kerran meiltä kysyttiin et onko meillä tunti yhdessä viereisistä luokista; tuuletettiin et jee, me näytetään jo opiskelijoilta :P Tän kuun lopussa tulee kutsu kolmosvaiheeseen jos tulee. Katotaan.
Eilen mein thaikkusalilla oli ne harrastajien omat skabat. Etukäteen en jännittänyt muuta kuin sitä, että saanko matsin. Meitä oli kolme mimmiä ottelemassa, ja painoltaan keskimmäinen otti sit kaksi matsia. Meinasin taas revetä nauramaan vaa'alla; painoa oli vähän vähemmän kun pääsykokeissa, mut vieläkin melkein saman verran kuin keskiverto suomalaismiehellä. No, eipähän tuuli vie mennessään... Oli kyllä siistiä matsata. Voitin siis matsini, jee! Mut ei sitä ihan samalla tavalla osannut tuulettaa, kuin jos vastus olisi ollut saman kokoinen. Siinä mielessä oli myös siisti matsi, etten kyseisen mimmin kanssa oo treeneissä ikinä sparrannut, eli lähtökohdat oli vähän kuin oikeassa matsissa.
 |
| Meikäläinen punaisissa kamoissa |
Tänään ajattelin käydä juoksentelemassa, ja illalla mennään äitienpäiväkahville. Hetken kyllä vielä löhöän... Kuulemiin!
Ansu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)