Tiättekö, mulle urheilu on aina ollut se muuta elämää tasapainottava juttu. Pakopaikka, johon voi karata silloin kun on hirveesti mietittävää. Nyt mä alan olla jo aika varma, etten haluakaan liikunnasta ammattia. Oon nimittäin huomannut, että nyt jos koulujutut on ottanu päähän, mulla ei enää ole sitä pakopaikkaa, johon juosta. Varsinkaan, kun en pysty täällä treenaamaan niitä omia lajeja (lue: lentopalloa tarpeeksi usein, plus sit thaikkua). Ei, mun asiat ei todellakaan oo huonosti, eikä koulussakaan periaatteessa oo mitään vikaa. On vaan juttuja, joissa mä oon parempi ku liikunnanohjaus.
Lähetin maanantaiaamuna yhen työhakemuksen. Kaks tuntia myöhemmin ne soitti mulle että tuuppas haastatteluun. Matkaan siis taas viikonloppuna tonne Kehä Kolmoselle, maanantaina on sit se haastattelu. Oon mä aika tosissani sinne menossa, varasin jo yhen kämppäesittelynkin jo sunnuntaille... Jos menee puihin ni sit se menee puihin, sitten mietitään taas vähän juttuja uusiks.
Mä palaan asiaan ens viikolla, katotaan pakkailenko sit taas elämääni banaanilaatikoihin.
Anita
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti