Mulla on ihan tajuttoman hyvä mieli. Fillaroin äsken kaatosateessa himaan, hymyillen. Jotenkin on vaan siistiä, etten tiiä, mitä syksy tarkalleen tuo tullessaan, mutta ettei mikään niistä vaihtoehdoista tunnu ollenkaan huonolta. Puhumattakaan tän kesän tuomasta energiamäärästä.
Me käytiin toissayönä kuokkavieraina häissä. Kökarilaisen perinteen mukaan ei-kutsutut menevät puolenyön aikaan huutamaan morsiamen ulos häistä, ja niinhän me tehtiin; vastineeksi päästiin itse häihin yksille ja hetkeksi tanssahtelemaan. Kokemuksena tää oli aika ainutlaatuinen, varsinkin yhdistettynä pilkkopimeillä kaduilla fillarointiin...
Eilen olin kuus tuntia töissä. Asiakkaiden joukossa oli muun muassa äiti ja tytär, joista jälkimmäinen oli viettänyt kesänsä keramiikkaliikkeen työntekijänä Maarianhaminassa. Töiden jälkeen käytiin H:n kanssa grillillä päivällisellä. Seuraa saimme aluksi grillin omistajasta, jonka kanssa rupateltiin niitä näitä, ja hetken päästä vapaapäivää viettänyt C kajakointiseurueineen pamahti myös paikalle. Illalla kävin vielä hölkkäilemässä auringonlaskussa. Baywatch-meininki, vaan hiekkaranta puuttui...
Juttelin aamulla mein vuokraisännän kanssa puhelimessa, kysyin että saanhan jatkaa mun vuokrasopparia. Vastaus oli: tottakai. Sen jälkeen viestiteltiin kämppiksen kanssa Facebookissa, yhteiselo sen kanssa siis jatkuu syksyllä. Todettiin yhdessä, ettei haittaa ollenkaan, päinvastoin; ollaan sen kanssa ehkä maailman erilaisimmat persoonat, mutta siitä huolimatta tai sen takia saman katon alla oli ainakin loppukevään älyttömän luontevaa majailla. Ja tietenkin ilahdutti kuulla, että saan asua jatkossakin ydinkeskustassa halvemmalla kuin opiskelijakämpissä. Ja Rolloon on aika siistiä palata ens viikolla. Ens viikolla, oijoi!
Aamupäivällä myös yksi mun tuutoroitavista laittoi viestiä, ja päädyttiin juttelemaan niitä ja näitä varmaan tunniksi. Se ei ollut vielä varma, haluaako sittenkään opiskella Rovaniemellä tänä syksynä; se on jo kaupungissa, mut mm. vieraalla kielellä opiskelu mietityttää sitä. Veikkaan kyllä, et sain aika hyvän pep talkin pidettyä... Anyways, uuden ihmisen kanssa juttelu on aina mageeta.
Töissäkin oli kiva päivä. Mun piti alunperin mennä kahekstoista töihin, mut yhentoista jälkeen totesin etten vielä jaksa lähtä, ja mulla on viime viikolta muutamat ylityötunnit jemmassa. No, ei muuta ku luuri käteen ja ilmoitus etten oo vielä tulossa. Päivä meni kuitenkin tosi kivuttomasti, asiakkaat oli kivoja, ja osasin useampia auttaakin niiden ongelmissa ja kyssäreissä. Illallisella oli kolme pöydällistä porukkaa, ja pääsin taas leikkimään tarjoilijaa. Hauskaa hommasta teki se fakta, että joka pöytään sai tarjoilla eri kielellä.
Kävin aamulla kaupassa, ja jäin hetkeks juttelemaan kassalle kesäduunissa olevan mimmin kanssa. Kävi ilmi, että sillä oli tänään vika työpäivä. Siinä lähtiessäni huikattiin "nähdään!" ja samantien "...eikun ei ehkä nähdäkään." Päädyttiin sittenkin hymyssäsuin toivottamaan "hauskaa loppuelämää." On se jotenkin vähän hullua. Jotenkin sitä aiemmin ajatteli, että haluais pitää kaikki hyvät tyypit jatkuvasti elämässään mukana, mut...ei se vaan toimi. Tietty maailma on pieni, eli joihinkin ihmisiin vaan törmää jossain vaiheessa uudestaan, ja niille saattaa muodostua omassa elämässä erilainen rooli kuin sillon aiemmin. Mut kuulostaako kauhean pahalta, jos sanon, että joidenkin tyyppien onkin vaan tarkoitus jäädä hyviksi muistoiksi? Ei ehkä hirveän pahalta. Ja yks päivä todettiin töissäkin, että kun näitä asuinpaikkakuntia alkaa kertyä, aina löytyy joku, jota kaipaa. Mut sekään ei oo huono asia. Ainakin tietää, ettei ne ajanjaksot elämässä oo ollut yhtään turhia keikkoja.
Joojoo Sorsa, lässynlää. Jaksoko joku oikeesti lukea koko tekstin?
Ansu
No jaksoi tietenkin.
VastaaPoista