Jaahans, päätin taas ruveta kertoilemaan kuulumisiani tänne nettiviidakkoon, lukekoon ken jaksaa :)
Jos et mua tunne, kerrottakoon että olen 23-vuotias turkulainen. Tällä hetkellä vietän arkipäiväni Eerikkilän urheiluopistolla, opiskelen liikunnanohjauksen peruskurssilla vielä reilun kuukauden verran. Viikonloput hengailen Turussa, ja yritän kovasti suorittaa BBA-tutkintoa valmiiksi Turun amk:ssa. Tänä syksynä hain myös ensimmäistä kertaa poliisiaaämkoohon Tampereelle, mutta tänään saamieni tietojen mukaan hakuprosessi tyssäsi kolmosvaiheeseen (tai siis kakkosvaiheeseen, kutsua kolmoseen ei tullut). Näiden selkeiden ja määrätietoisten opintojeni ohella yritän ehtiä lentopalloilemaan (sekä kentällä että sen laidalla huudellen), thainyrkkeilemään ja muutenkin urheilemaan sekä aina välillä kavereitakin treffailemaan.
Päällimmäisenä meikäläisen mielessä pyörii tällä hetkellä tietenkin nuo kyttäkoulun jutut. Tiesin jo kakkosvaiheen jälkeen ettei kutsua kolmosvaiheeseen todennäköisesti enää tule, mutta eipä sille mitään mahda että nyt vähän harmittaa. Kakkosvaiheen haastattelussa mulle sanottiin, että hoida amk-opinnot ihmeessä loppuun. Tiedän hyvin, että mikäli olisin nyt poliisikouluun päässyt, olisi se tutkintopaperi jäänyt saamatta. Eli jälkeenpäin ajateltuna ei todennäköisesti enää harmita, sikäli mikäli nyt saan otettuani itseäni niskasta kiinni ja hoidettua ne jäljellä olevat koulujutut (muutamat kurssit, 35 päivää työharjoittelua + oppari). Mut kyllä mä vähän jo päätin että hoidan sen koulun vaikka väkisin loppuun ens kesään mennessä.
Viimeiset kolme kuukautta oon siis asustellut Eerikkilässä. En muista yhtään, miksi sinne alunperin päätin lähteä, mutta ei ole vielä kertaakaan tullut kelattua että hittolainen, pakkoko tänne oli tulla. Kurssiin on mahtunut mm. pallopelejä, yöretki melonta- ja suunnistusosuuksineen, telinevoimistelua, itsepuolustusta, kuntonyrkkeilyä, jousiammuntaa, uintia, voimistelua, ringetteä, ohjausharjoituksia jne jne, ja edessä on vielä ainakin kuntosaliohjausta, lisää jääpelejä ja Ylläksen reissu. Meitä on kurssilla vajaa parikymmentä, ja sanotaanko että varmaan joutuu joulukuussa hetken totuttelemaan ajatukseen ettei niitä apinoita enää näe, sen verran tiiviisti me siellä oleillaan :) Ainoa asia mitä en tule kaipaamaan on tavaroiden edestakaisin roudaileminen Turun ja Tammelan välillä, meillä kun ei ole vakituisia huoneita opistolla.
Kurssin aikana oon myös alkanut harkita liikunnanohjaajan ammattia. Kuitenkin, olen sanonut monesti, että pidän mieluummin liikunnan vain harrastuksena, enkä siksi voi kuvitella itseäni tekemässä töitä liikunnan parissa 40 h/vko; sivutoimena kyllä, mutten täyspäiväisesti. Tosin, tällä hetkellä en halua kuvitella itseäni missään muussa ammatissa kuin poliisina, mikä varmasti vaikuttaa mun ajatuksiin liikunnanohjaajan työstä. Mutta let's concider it as a plan b... Kurssin aikana oon joutunut harjoittelemaan myös taitoja, joissa oon oikeasti ihan simohuono. Mutta onneksi oon todennut että kyllä sitä kaikkea oppii kun vaan tekee. Telinevoimistelun telinekammosta en oo vielä päässyt yli, mikä on aiheuttanut pientä hilpeyttä parin kurssikaverin silmissä (thainyrkkeilysparri äijien kanssa on okei, mutta kuperkeikka korokkeella ei...WHÅÅÅT??). No mutta vielä on kuukausi aikaa kehittyä siinäkin lajissa...ja vaikka pahaa tekeekin myöntää, ei ihan kaikessa voi olla hyvä. Mulla on vaan paha tapa olla tekemättä juttuja joissa tiedän olevani huono.
Huomenna meillä on matsi. Huomenna olisi myös junnujen turnaus Huittisissa, mutta mulla menee edelleen omat pelit valmennusten edelle. Valmennan siis 15-17 -vuotiaita tyttöjunnuja aina kun ehdin, eli tällä hetkellä noin kerran viikossa. Porukka on pysynyt melko samana sen 4-5 vuotta minkä olen mukana ollut, ja se jos mikä tekeekin vaikeaksi sen tosiasian, ettei mulla ole oikein aikaa valmennushommille. Muutaman kerran on käynyt mielessä, että irtisanoisin itseni kokonaan valmentajan tehtävistä. Tällä hetkellä vaan tytöille ei oikein ole muuta valmentajaa, ja koska en halua ajatella että kenenkään harrastus loppuu sen takia ettei vain enää ole mahdollisuutta treenata, yritän olla mukana edes vähän. Onneksi olen saanut paljon apuja likkojen vanhemmilta, jotka paikkailevat mua kun mulla on muuta menoa. Ja kyllä se kummasti auttaa jaksamaan, kun treeneissä nauretaan, ja joku kysyy että lähdenhän mä seuraavaan turnaukseen mukaan jne. Eikä sitä voi lähteä kieltämään, etteikö valmennushommista olisi ollut mulle muutenkin hyötyä; kummasti se kasvattaa kun ottaa vastuuta muista ja toimii porukan vetäjänä. Pari kertaa oon miettinyt, että vitsit, enhän mä ollut edes täysikäinen kun valmennustehtäviin rupesin...ollaan junnujen kanssa yhdessä kasvettu tässä siis :)
No mut joo, tämmöstä yleissatuilua tähän alkuun! Tänne saattaa ilmestyä jos jonkinlaista tekstiä, mun aivoituksista kun ei tunnetusti oikein kukaan ole selvillä... Palaillaan siis myöhemmin :)
Ansu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti